Ihmiskauppa Suomen rikoslaissa

Ennen vuotta 2004 Suomen rikoslaista ei löytynyt ihmiskauppaa koskevia säännöksiä. Jos ihmiskauppaa olisi ilmennyt, olisi voitu soveltaa esimerkiksi vapaudenriistoa, ihmisryöstöä ja paritusta koskevia säännöksiä. Kansainvälisten velvoitteiden myötä Suomen lainsäädäntöä muutettiin vuonna 2004 kattavammaksi ihmiskaupan osalta. Velvoitteita aiheuttivat kolme kansainvälistä sopimusta, joita Suomi sitoutui noudattamaan. Nämä kolme sopimusta ovat YK:n Palermon sopimuksen ihmiskauppaa koskeva lisäpöytäkirja (2000), YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen valinnainen pöytäkirja, joka koskee lasten myyntiä, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa (2002), sekä Euroopan unionin puitepäätös ihmiskaupan torjunnasta (2002).

Ihmiskaupan sääntely toteutettiin Suomessa säätämällä erillinen ihmiskauppaa koskeva rangaistussäännös, joka kokonaisuutena täyttää kaikki ihmiskauppaa koskevat velvoitteet. Ihmiskauppasäännös sijoitettiin rikoslain 25 lukuun, joka kattaa kaikki vapauteen kohdistuvat rikokset.

Ihmiskaupassa rikoksentekijä pyrkii hyötymään toisesta henkilöstä taloudellisesti saattamalla hänet seksuaalisen hyväksikäytön tai työvoiman hyväksikäytön kohteeksi tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Ihmiskauppaa voi olla myös kaupankäynti elimillä tai kudoksilla.