Väkivallan vastainen työ

Ihmiskaupan vastainen järjestötyö on ollut osa Pro-tukipisteen toimintaa 2000-luvun alusta lähtien. Omaksi erityisasiantuntemuksen osa-alueekseen se vakiintui vuonna 2007.

Pro-tukipiste tekee väkivallan vastaista työtä edistääkseen seksuaalipalveluita myyvien ihmisten oikeutta turvaan ja suojeluun. Väkivalta ei ole osa kaupallista seksiä, vaan se on aina rikos. Pidämme tärkeänä, että ihmiskauppa ja seksityö ymmärretään eri asioiksi. Ihmiskauppa, toisen painostaminen tai pakottaminen prostituutioon ovat oikeuksien loukkauksia, joiden tulee olla kriminalisoituja ja niiden uhreilla tulee olla mahdollisuus tukeen ja suojeluun. Emme näe ristiriitaa siinä, että teemme töitä sekä seksityöntekijöiden että ihmiskaupparikoksen uhriksi joutuneiden ihmisten kanssa. Päinvastoin, hyvä kaupallisen/vastikkeellisen seksin alojen kentän tuntemus on auttanut meitä ymmärtämään sellaisia riskejä ja haavoittuvuuksia, jotka altistavat ihmisiä erilaiselle hyväksikäytölle ja oikeuksien loukkauksille.

Pro-tukipisteen matalan kynnyksen neuvonta- ja tukityö sekä ennaltaehkäisee että tunnistaa haavoittuvuuksia ja tarjoaa tukea muutokseen ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.