English
   
Русский

Vuorikatu 16 A 10, 00100 Helsinki, puh. 09 2512 730, fax 09 2512 7388, toimisto(at)pro-tukipiste.fi

Ihmiskaupan vastainen työ

Yhdistys

Kolmannen sektorin toiminnan merkitystä on painotettu sekä kansallisissa että kansainvälisissä ihmiskaupan vastaisen toiminnan suunnitelmissa ja sopimuksissa. Pro-tukipisteessä on tehty ihmiskaupan vastaista työtä pitkään, ruohonjuuritasolla ja rakenteissa. Yhdistys on osallistunut ihmiskaupasta käytyihin keskusteluihin 2000-luvun alusta lähtien, jolloin ilmiön tarkastelu vielä rajoittui prostituution ja ihmiskaupan välisiin kytköksiin. Sittemmin ihmiskaupasta käydyssä keskustelussa on nostettu esiin myös muita ihmiskaupan muo­toja.

Vuosina 2007 – 2009 Pro-tukipiste toteutti Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman erityisprojektin, jossa keskityttiin kolmannen sektorin rooliin ihmiskaupan vastaisessa työssä. Projektin aikana tuotettiin tietoa ihmiskaupasta ja sille läheisistä ilmiöistä Suomessa sekä seurattiin ja arvioitiin ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän toimintaa. Lisäksi projektissa koulutettiin ihmiskaupan uhrien tunnistamisen ja tukemisen kannalta olennaisia ammatillisia tahoja. Projektin kansainvälisen loppuseminaarin raportti on ladattavissa materiaalipankistamme.

Erillisen ihmiskauppaprojektin päätyttyä ihmiskaupan vastaista työtä tehdään Pro-tukipisteellä osana järjestön perustoimintaa. Perustehtävänsä mukaisesti Pro-tukipiste keskittyy ihmiskaupan vastaisessa työssä prostituution ja seksityön kenttään. Lisäksi seuraamme laajemmin liikkuvan väestön ja erilaisten haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien ihmisoikeuksien toteutumista sekä ihmiskaupan vastaisten toimenpiteiden vaikutuksia heihin.

Sivustomme lakiosiosta löydät lisätietoa ihmiskauppaan liittyvästä suomalaisesta lainsäädännöstä sekä uhrien auttamis­järjestelmästä.

Verkostot, työryhmät ja projektit

Pro-tukipisteellä on edustaja ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa seuraavassa ohjausryh­mässä sekä ihmiskaupan vastaisen toiminnan tiedotuksen, ohjeistuksen ja koulutuksen suunnittelu­työryhmässä. Suunnittelutyöryhmän hallinnoima ihmiskauppa-aiheinen verkkosivusto löytyy osoitteesta www.ihmiskauppa.fi.


Vuodesta 2007 lähtien Pro-tukipiste ry on koordinoinut kolmannen sektorin ja tutkijoiden ihmiskaupan vastaista verkostoa. Verkosto on epämuodollinen yhteenliittymä, jossa on mukana asiasta kiin­nostuneita tutkijoita sekä edustajia 35:sta ihmiskaupan vastaisen toiminnan kannalta keskeisestä järjestöstä ja yhteisöstä.

Verkosto kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa. Kokoontumiset ovat kolmannen sektorin toimi­joille ja tutkijoille hyviä foorumeita ihmiskauppaa ja uhrien auttamisjärjestelmää koskevan tiedon ja kokemusten jakamiseen. Verkoston sähköpostilistalla tiedotetaan kokoontumisten lisäksi ajankohtaisista ihmiskauppaan liit­tyvistä asioista, kuten koulutuksista, seminaareista ja julkaisuista.

Verkoston kautta voidaan koota kannanottoja ihmiskaupan vastaista toimintaa koskevista asi­oista. Verkostossa mukana oleminen ei velvoita tai sido mihinkään, vaan esimerkiksi kannanotoissa pyydetään halukkaita verkoston jäseniä osallistumaan allekirjoittamiseen.

Pro-tukipiste on mukana myös E-NOTES -hankkeessa (European NGOs Observatory on Trafficking, Exploitation and Slavery). Hankkeessa luodaan Euroopan laajuinen ihmiskaupan vastaisen toiminnan monitorointimekanismi, jota jatkossa pidetään yllä kansalaisjärjestövoimin. Hankkeen aikana kansallisten yhteistyöjärjestöjen edustamat tutkijat arvioivat maansa ihmiskaupan vastaista toimintaa erityisesti uhrien oikeuksien suojelun näkökulmasta.



Kolmannen sektorin ja tutkijoiden ihmiskaupan vastaista verkostoa koskevat tiedustelut ja liittyminen sähköpostilistalle:
essi.thesslund(at)pro-tukipiste.fi 

Lisätietoja E-NOTES –hankkeesta:
tiina.oikarinen(at)pro-tukipiste.fi

 

 

 


ETUSIVU | YHTEYSTIEDOT | SIVUKARTTA |
@ Pro-tukipiste